Mikäli omaa iPadia ei halua jailbreikata eli murtaa oman iPadin asetuksia(ja samalla luopua Applen varsin hyvästä takuusta) ja käyttää niitä sovelluksia joita Apple ei ole hyväksynyt omaan App Stroreensa, niin ainoa keino lukea kirjoja laitteeella on Applen oma iBooks.  Tämän sovelluksen voi ladata minkä maalaiseen iPadiin tahansa, mutta sisältö vaihtelee maittain.

iBooksin käyttö on erittäin miellyttävää. Storesta löytyy jonkin verran ilmaisiakin kirjoja(enimmäkseen klassikoita kuten Dickensenin Oliver Twist esimerkiksi) mutta suurin osa kirjoista on maksullisia. Ladatut kirjat varastoituvat iBookin aloitusnäkymän “kirjahyllyyn” joista luettavan teoksen voi valita. Sivujen kääntäminen onnistuu pyyhkäisemällä ja sivuihin voi lisätä “hiirenkorvia”.  Kirjoista on helppo lisäksi kopioida sitaatteja sekä korostaa vaikkapa oppikirjojen vaikeita sanoja.

Suomalaista kirjallisuutta on vielä varsin vähän, mutta hyvänä puolena klassikoita, kuten Aleksis Kiven teoksia voi lukea ilmaiseksi!

Suosittelen kuitenkin kovalle lukijalle Kindleä. Se ei rasita silmiä, sivut “jähmettyvät” ruudulle joten ne eivät kuluta akkua(vaikka ipadissa akkukesto onkin lähes 10 tuntia) ja Amazonin valikoima on huikea iBooksiin verrattuna. Mutta mikäli olet hankkimassa iPadi myös muuta käyttöä varten, on iBooks erinomainen sovellus lukemista varten!

1960 luvulle tultaessa sensuurin kohteeksi joutui sukupuolisiveellisyyttä ja jumalaa kyseenalaistavat teokset. Kuuluisimpana esimerkkinä toimii Hannu Salaman julkaisema teos Juhannustanssit, josta kirjailija sai kolmen kuukauden ehdollisen tuomion “harkitusta jumalanpilkasta”. Sensuurin kohteeksi joutui kohta, jossa prostituoituihin mieltynyt muurari Hiltunen piti pilasaarnan, jossa hän rienasi erityisesti Pietari ja Jeesusta. Kappale päättyi sanoihin: “Jeesus huusi suurella äänellä: Ollaanko Pispalassa kun on verinen perse ikkunassa, aameen.”.

Sensuuria voi myös olla monenlaista. Koska sensuuri itsessään voidaan nähdä jopa kohtuullisen harmittomaksi valtiovallan temppuiluksi, on uskonnollisten tahojen vihan kohteeksi joutuminen jopa hengenvaarallista. Iranin hengellinen johtaja Ruhollah Khomeini antoi vuonna 1988 intislaissyntyiselle kirjailijalle Salman Rushdielle fatwan eli periaatteellisen kuolemantuomion koska Rushdien kirja “Saatanalliset säkeet” pilkkasit muslimeille pyhiä arvoja, vaikka kirja kertoi muslimisyntyisten maahanmuuttajien vaikeuksista sopeutua Iso-britanniaan. Rushdie joutui elämään vuosia maan alla.

Mitä tästä opimme? Sensuuria voi olla monenmoista, ja joskus se voi asettaa kirjailijan suunnattomaan hengenvaaraan. Taiteilijan vapautta tehdä taidetta tulisikin kunnioittaa, ja sensuuri ei kuulu 2010-luvulle.

Syyni astua sisään suomalaiseen kirjakauppaan oli kuitenkin muu kuin valokuvaus, sillä olin töissä selaillut uusinta Mondon numeroa ja ajatellut ostaa sen kotiini iltalukemiseksi. Mondossa oli uusi berliini-matkaopas, jonka sivut olivat tehneet vaikutuksen upeilla kuvillaan jo useampaan kertaan nähdyistä maisemista, jotka Berliiniä koristavat. Artikkeli oli siis varsin raikas lähestymiseltään. Lehti oli valitettavasti loppu, mutta samainen myyjä joka kielsi ottamasta valokuvia ystävällisesti tilasi toisen lehden toisesta myymälästä.
Ostan melko usein Mondon matkaoppaita, olen jotenkin takertunut niihin niiden suomalaisuuden, näkökulmien ja selkeyden takia. Askeettisena ihmisenä arvostan kokonaisuuksia jotka kattavat tarvittavan tiedon ilman turhia “näytämme kaiken sen mistä usein vain mainitaan” -tyylisiä tarinoita. Kaverini moittivat Mondon kirjojen karttoja epäkelvoiksi, mutta itseäni ne eivät ole koskaan haitanneet. Olen itse melko suuntavaistoinen, joten kartat harvemmin edes kiinnostavat sen enempää.

Kirja joka kertoisi Berliinistä, ei liian fiktiivisesti, eikä välttämättä liian kaukaa historiasta. Jotain sellaista mikä voisi tehdä matkasta entistä mielenkiintoisemman, jos kirjassa kenties mainittaisiin jotain tapahtumia tai paikkoja missä itse tulisi käytyä. Tykkään kirjamatkoista juurikin siitä syystä, että voi helposti eläytyä johonkin toiseen rooliin, tavallaan kokea matka kahden silmäparin kautta.

Kaikesta tästä voi siis päätellä että Berliinin matka on ehkä tulossa kohtapuolin, matkaopas löytyy nyt laukusta, mutta matkalukeminen ei ole vielä selkeästi tiedossa. Hyvistä romaaneista pitääkin etsiä tietoa seuraavalle viikolle, sillä jokin romaani joka sijoittuisi berliiniin voisi auttaa inspiroitumistani matkalla ehkä toteutettaviin asioihin!

Muistan ikuisesti ensimmäisen kosketukseni teatteriin. Olin 15 vuotias, ja katsomassa kokeellisen Q-teatterin tulkintaa  vuonna 2002 tapahtuneesta Myyrmannin pommi-iskusta. Kyseessä oli siis täysin sattumanvarainen näytös, jossa mitenkään näytelmään liittymättömästi yhdistettiin tämä pommi-isku, ja räjähdyksen voimakkuutta rekonstruoitiin heittämällä tuoretta, hyvää pekonia seinälle. Suolta eli pekonia lensi ja yleisö taputti. Muuta en tästä näytelmästä muistakaan, ja haluaisin kovasti tietää, mikä oli tämän näytelmän nimi. Joka tapauksessa Q-teatteri ei minuun erityisemmin erikoisuutensa takia vedonnut, vaikka on väsännyt omia tulkintojaan kirjallisuuden ylitsepääsemättömistä klassikoista kuten Macbethista ja kolmesta muskettisoturista. Ajan henki näkyy esityksissä vahvasti, mutta minä pidän perinteisemmästä tulkinnasta ja perinteestä. Tämän takia olenkin ollut käymättä teattereissa viime aikoina, koska mielestäni vakavasti otettavaa tulkintaa ei ole juuri enää. Kirjat vievät mukanaan, teatteri ei.

Mutta tämän näytelmän, joka antoi minulle ensikosketuksen teatteriin, voisin kyllä mennä uudelleen katsomaan. Jos ei muuta niin nostalgian vuoksi. Heitänkin pallon ohjaajille: Milloin heitetään taas pekonia seinälle?

Kesällä on tullut luettua oikein kunnolla, paljon proosaa ja fiktiota mutta myös jotain asiatekstejä kuten Pakkasvirta Jussi & Aronen Jukka: Kahvi, pahvi ja tango. Gaudeamus, 1998. 279 sivua. Tämä kirja oli todella mielenkiintoinen ja objektiivinen katsonta Latinalaisen Amerikan ja Suomen suhteita yksittäisten ihmisten näkökulmasta. Latinalaisen Amerikan kirjallisuudesta kirjoittavan Auli Leskisen mielipiteet alistetusta kirjallisuudesta ja pohdinnat siitä, miksi Suomeen päätyy käännettäväksi ja julkaistavaksi vain tietyn tyyppisiä kirjoja ovat mielenkiintoisia.

Kirjan parasta antia on kuitenkin Maaria Seppänen teksti aiheesta, josta kaikilla taitaa olla vahva mielipide mutta josta tutkittua tietoa on erittäin suppeasti eli Lattari-Suomi parisuhteeseen, joka ei aina suju ihan mutkattomasti. Teksti pohjautuu pitkälti Seppäsen omiin havaintoihin.

Tällaisen tiukan asiatekstin lisäksi on lukulistalla ollut koko Millenium sarja, Män som hatar kvinnor, Flickan som lekte med elde och so vidare. Ihan mielenkiintoisia teoksia, vaikkakaan en ole ihan varma miksi luea dekkareita. Niitä on mukava lukea, mutta ideaa niissä on mielestäni aika vähän. Kirjoissa pitää olla joku ajatus!

Kaikki tämän kesän kirjani kyllä jotenkin kummasti pyörivät kahvin ja mökkien ympärillä. Sattumalta olen myös itse päättänyt ostaa oman kahvinkeittimen, Moccamaster-kahvinkeitin kuinkas muutenkaan, ja paremman puoliskoni kanssa suunnittellaan talopaketin tai hirsimökin hankintaa. Saa nähdä, kuinka käy .

Tuohon kassilliseen kuului monenmonta kotimaista taidetta/taiteilijoita käsittelevää kuvallista opusta. Kuvis-kurssia varten. Muutama piirtämis-opaskin, joista en tullut hullua hurskaammaksi. Mallista piirtämistä olen harjoitellut, surkuhupaisin on yritelmä lautasella makaavasta banaaninkuoresta. Piti kirjoittaa viereen, MITÄ siinä on. Tietää joku muukin jos sattuu lehtiötä selailemaan, hihih !

San Franciscon kukkulalla sijaitseva tyylikäs kartano oli aikoinaan vauraan miehen ja hänen jumaloimansa naisen koti. Nyt se on ollut jo vuosia tyhjillään. Asianajaja Sarah Anderson on yllättäen perinyt asiakkaaltaan tämän talon, suuren rahasumman – ja neuvon käyttää rahat johonkin ylelliseen ja jännittävään.

Työnarkomaani Sarah ei todellakaan itse vietä jännittävää elämää, vaan asuu vaatimattomasti ja tapailee miesystäväänsä satunnaisesti. Hän tuntee kuitenkin heti vetoa kartanon tunnelmaan ja historiaan: naiseen joka siellä asui ja joka jätti selittämättömästi kotinsa, lapseen joka siellä varttui ja sota-ajan Ranskassa sattuneeseen tapaukseen joka muutti kaiken. Niinpä Sarah päättää kuin päättääkin käyttää rahat talon kunnostukseen.

Hanketta toteuttamaan hän palkkaa arkkitehti Jeff Parkerin, joka innostuu heti. Kun Sarah ja Jeff ryhtyvät yhdessä entistämistyöhön, yksi suhde kariutuu ja toinen alkaa. Sarahille valkenee vähitellen moni asia: sukupolvelta toiselle siirtyvä henkinen perintö, perhesalaisuus ja hänen oma tulevaisuutensa, josta hän ei ole aikaisemmin uskaltanut edes haaveilla.

Tässä muuten yksi hieno uusi blogi.

PR: wait… I: wait… L: wait… LD: wait… I: wait… wait… Rank: wait… Traffic: wait… Price: wait… C: wait…

Kirjan kantavin teema taisi olla rakkaus, sen monissa eri ilmenemismuodoissaan. Mitään klassista rakkaustarinaa on turha odottaa. Kirja kuvaa erilaisten kohtaloiden jakamia lyhyitä hetkiä alkuun hyvin mielenkiintoisesti, mutta loppua kohden ote alkaa herpaantua ja teksti luisua turhan abstraktiin ja mystiseen.

Kirjan alkupuolisko imee mukanaan mielenkiintoisella nippelillä historiasta, taidokkaalla ja todella kauniilla erämään kuvauksella sekä hienovaraisella ja vivaihteikkaalla rakkauden kuvaamisella. Loppua kohti konkreatia alkaa kadota tekstistä, mutta valitettavasti samalla katoaa myös tekstin mielenkiintoisuus. Alussa viehkeä, mystinen ote ihmisten suhteisiin ja tunteisiin alkaa loppua kohti tuntua teennäiseltä ja tylsältä.